Seurakunnan toimintaa alkaneella vuodella 2023
Elintarvikkeiden jakoanoin kuukaudessa.(seuraa paikallis ilmoittelua sekä FaceBook päivityksiä ryhmässä Pielavesi.
Kerho
Seurakuntamme tiloissa kokoontuu mix-kerho alakouluikäisille tytöille ja pojille maanantaisin klo 16 alkaen noin klo 17.30-18.00 saakka.
Kerhossa on monenlaista toimintaa ja seikkailua sekä ulkona että sisällä. Vaikka joka kerta pidämme hauskaa eri puuhien parissa, hiljennymme myös aina pieneen raamatunkertomus- ja lauluhetkeen.
Lastentoimintaan ilmoittautuminen
KESÄLEIRI
Kesäleireillä on jo kymmenien vuosien perinne. Kesän ollessa parhaimmillaan ja veden lämpimimmillään on leirin aika. Leiri kestää kolme – neljä vuorokautta. Leirin keskeinen ajatus on opettaa lapsille rakastavasta Taivaan Isästä sekä hartaushetkien ja raamisten että leikkien, pelien, uimisen, leiriolympialaisten yms. puuhailun kautta. Keittiön porukka pitää huolen siitä, että kaikilla on mahat täynnä ja hyvä mieli.
Keskiviikkoisin Nuorten ilta klo 16.
Kuukauden toisen sunnuntain tilaisuuden teemana on lähetys.Tuemme Kiinan Raamattutyötä säännöllisesti Avainmedian kautta.
Pielaveden helluntaiseurakunnalla on lähetyskirpputori, jonka tuotosta osa menee lähetystyöhön. Jeesus itse sanoi (Mt.4:4): ”Ei ihminen elä ainoastaan leivästä, vaan jokaisesta sanasta, joka Jumalan suusta lähtee.”
Lähetyskirpputori, os. Laaksotie 28, Pielavesi.
Myymälän vastaavana hoitajana toimii Airi Remes, puh. 040 181 7321.
Avoinna arkisin seuraavasti:
Maanataisin 10-17
Tiistaisin suljettu
Keskiviikkona 10-15
Torstaina 10-17
Perjantaina 10-15
Otamme vastaan puhdasta ja myyntikuntoista tavaraa kirpputorin avoinna ollessa.
Liikkeen ollessa suljettu, ethän jätä tavaraa ulos!
Lähetyskirpputori haluaa palvella ja olla hyödyksi niin oman paikkakunnan kuin ympäristöpaikkakuntienkin asukkaille ja lomalaisille.
Kirpputorille voi tulla tekemään edullisia ostoksia tai lahjoittaa itselle tarpeettomaksi käyneitä puhtaita ja ehjiä vaatteita, astioita, koriste-esineitä sekä huonekaluja.
Lähetyskirpputori työllistää kaksi osa-aikaista työntekijää sekä useita talkoolaisia.
kun painat linkkiä löydät meneillään olevan tilaisuutemme sekä aiemmat taltioinnit.
Seurakuntamme jakaa kerran kuukaudessa elintarvikkeita jotka tulevat paikallisilta kaupoilta. Varsinaisia ruokailuja järjestämme tilanteen mukaan josta erikseen ilmoitamme Pielavesi Keitele lehdessä sekä Facebookin Pielavesi ryhmässä.