23.4.2013 16.00

MAINIO NUORTEN PÄÄSIÄISLEIRI VUOKATISSA

Nuorten pääsiäisleirille osallistui eri helluntaiseurakunnista noin kahdeksankymmenen nuoren joukko. Monet olivat olleet useilla pääsiäisleireillä aiemmin, mutta oli joukossa muutama ensikertalainenkin.

Aamuisin heräilimme riemulla Miikan ja Miksun tekemiin huippuaamuherätyksiin. Päivällä laskettelimme, keilailimme, uimme ja pelailimme sydämen kyllyydestä ja nautiskelimme erinomaisista talvisista ja aurinkoisista keleistä.

Hengellisesti tämä leiri poikkesi edellisistä kanavillaan: Ensimmäisenä iltana aiheena oli moneymoney eli raha-asioiden hoitaminen, toisena honeyhoney eli seurustelu ja kolmantena tyttö- ja äijäkanavat. Nuorten kommenteista päätellen kanavien aiheet olivat ajankohtaisia ja tarpeellisia. Lisäksi Jani Rantasen sunnuntain Pyhää Henkeä käsittelevät raamattutunnit antoivat nuorille lisäpotkua hengelliseen elämään. Jokailtaiset iltahartaudet ylistyssessioineen, todistuksineen, pienine puheineen ja esirukouspalveluineen saivat aikaan uudistumista, Pyhän Hengen täyteyttä ja rohkaisua jatkamaan Jeesuksen seurassa.

 

Tässä vielä lainaus joidenkin nuorten leiripalautteesta:

 

"Sydämeni on kiitollinen. Leiri täytti odotukseni. Erityisen lämmöllä muistelen viimeistä iltatilaisuutta. Jumala puhui. Rohkaisi. Avasi silmiäni. Kaiken kaikkiaan oikein hyvä ja siunattu leiri tää oli KIITOS JEESUS<3"

"Plussat: leiri oli ihan mahtava, vikoja ei juuri ollut. Ruoka oli mahtavaa ja iltahartaudet jäävät varmasti sydämeeni. Muuta: Tahon kiittää kaikkia teitä leirin ohjaajia ja muita leiriläisiä, koska sain Jumalan vihdoinki elämääni. Tajusin, että Jeesus on koko elämäni ajan kutsunu minua luokseen mutta vasta leirillä sen ymmärsin ja annoin Jeesukselle sydämeni."

 

Joten saimme jälleen olla huippuleirillä!