6.3.2011 19.00

Heimo Enbuska Hengellisen musiikin illassa 20.2.2011

"Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, silti valmis en ollenkaan Oman hiljaisen kipuni tunnen, milloin opin sen kantamaan. Vähän ehjempi ehkä kuin ennen, kovin särkyvä sittenkin Surusoittoni sielussain kuulen, usein murtuvan kyyneliin. Vähän ehjempi ehkä kuin eilen, silti muistoni kantaa saan Jäljet pettymyslyöntien tunnen arkaa sielua haavoittaa Silti ehjempi katseeni nousee, minun kipuni hoidetaan Taivas särkyneet sydämet tuntee ja voi ehjäksi rakastaa. Taivas ehjäksi rakastaa."

Tämä illan teema, Taivas ehjäksi rakastaa, kulki punaisena lankana koko tilaisuuden läpi. Heimo oli valinnut lauluiksi meitä kaikkia koskettavia ja rohkaisevia lauluja. Jokainen koki tervetulleeksi itsensä laululla
"Hän ohitse ei kulje, ei ketään hylkää Hän.
Jo pimeyden halki, Hän löytää itkevän.
Ei syytä Hän ei soimaa. Hän kohtaa särkyneen
ja parantava rauha, käy köyhään sydämeen..."


Kaikkiin Heimon laulamiin lauluihin liittyi tarina. Heimo mm.kertoi äidistä, joka oli synnyttänyt kaksostytöt ja siinä yhteydessä häneltä oli löytynyt syöpä. Äidin rukouksena oli ollut, että hän jaksaisi elää niin kauan, että voisi laittaa tyttönsä kouluun. Nyt tytöt olivat ensimmäisellä luokalla koulussa ja äiti hyvin heikkona sairaalassa. Kun Heimo oli mennyt käymään, ei ollut paljon sanoja, kun ne olivat viimeiset jäähyväiset, mutta äiti oli etsinyt valmiiksi laulun, jonka Heimo oli laulanut. Siinä laulussa oli kaikki tarpeellinen siihen tilanteeseen:
"Vain yksin Jeesus, Hän mulle riittävi, vain Hänen luonaan tyyntyy sieluni ...
On luonain Jeesus, kun silmäin sulkeutuu ja päärlyportit mulle avautuu.
On luonain Hän kun jätän tämän maan ja Isän kotiin mä muutan ihanaan."
Pian sen vierailun jälkeen äiti oli nukkunut pois. Mutta hänen rukoukseensa oli vastattu ja hän oli saanut laittaa tyttärensä kouluun.

Heimo kertoi myös Venäjän Karjalassa isän vankilassaolon ja äidin alkoholismin takia lastenkotiin joutuneista lapsista, jotka aina suomalaisten vieraillessa lastenkodissa pyysivät saada laulaa suomalaisten heille opettaman laulun: "Ihmeinen risti, pelastuspaikka, ihmeinen syli Vapahtajan. Sinne voi aivan heikkona tulla, kuormansa jättää Herralle saa..." Kun lapset lauloivat tätä laulua, ei lastenkodissa ollut yhtään kuivaa silmää.


Heimon mukana oli Satu ja Mertsi kertomassa uskostaan.

  Satu kertoi:"Rippikoulussa laulettiin: 'Onneni on olla, Herraa lähellä'. Silloin Jumala kutsui, mutta meni   seitsemän pitkää ja pimeää vuotta ilman Jumalaa. Tapasin Mertsin ja kaiksi rikkinäistä meni yhteen. Purettiin pahaa oloa toisiimme. Tuli alkoholia ja väkivaltarikoksia. Se johti siihen, että Mertsi joutui vankilaan. En mitenkään osannut enkä jaksanut olla yksin. Jotenkin minut johdatettiin helluntaiseurakuntaan, jossa tuntematon saarnamies sanoi: 'Miehesi palaa harharetkiltään luoksesi'. Tiesin, että joku muu kuin tuo mies puhui, koska hän ei tuntenut minua. Sen jälkeen oli helppo mennä esille ja rukoilla. Siinä tulin uskoon ja elämämme sai uuden suunnan."

Mertsin kertomus: "Elämä oli viinan, lääkkeiden ja muiden aineiden ympärillä pyörimistä. Yritin muuttaa itseäni, halusin muutosta, mutten pystynyt siihen. Luulin, että tämä on normaalia elämää, sillä olin pienestä pitäen nähnyt isäni harrastavan samaa. Pelkäsin kovasti ja sisimmässäni oli tuskaa ja vihaa. Se johti pidätykseen ja vankilaan. Olin monesti ollessani siellä tutkintovankeudessa rukoillut Jumalalta apua, mutta unohtanut Hänet heti vapaaksi päästyäni. Nyt menin jouluaattona kirkkoon ja sanoin, etten jaksa enää. Annoin elämäni Kristukselle. Sillä hetkellä ei tuntunut miltään, mutta kun lähdin kävelemään kirkosta pois, koin ensimmäistä kertaa elämässäni olevani vapaa kaikesta pelosta ja katkeruudesta vankilassa olosta huolimatta. Uskoontulostani on nyt kuusi vuotta. Näinä kuutena vuotena olen opiskellut Raamattua Isossa Kirjassa sekä tehnyt töitä. Jumala on tähän asti pitänyt huolta."

 

"Katsooko Hän vielä ikkunastaan, vain nähdäkseen yhden eksyneen? Juokseeko Hän vielä meitä vastaan, kun tuhlaajan näkee palaavan? Lausuuko Hän vielä syytetylle: Armahdetaan tänään kahleistaan! Antaako Hän puhtaat vaatteet ylle, kun syntinen tulee itkien.Tietääkö Hän, kuinka kaiken tuhlaan? Huomaako sen, kuinka harhailen? Kutsuuko Hän silti minut juhlaan ja tulla saan kotiin uudestaan? Sama vanha ristinpuu, kaiken ylle kaareutuu, risti vain, ei kestä mikään muu. Ei ole muuta pysyvää, jälkemmekin häviää, risti vain jäljelle jää."

 

Heimo: "Olemme hyvin pieniä ja katoavaisia me ihmiset. Vain kämmenen leveydeksi Hän teki meidän elämämme. Minkä varassa minun elämäni on? Toivoisin, että uskaltaisit sanoa:'Sinun varaasi kaiken laitan, täällä kestä ei mikään muu. Sinun kanssasi matkaa taitan, kunnes hämärä laskeutuu. Sinun rakkautesi loistaa, läpi synkimmän pimeyden. Sinä Jeesus voit yksin poistaa, syyllisyyteni suuruuden...' Haluaisin asettaa sinut tärkeimmän kysymyksen eteen. Onko Hän sinulle tuttu? En kysy, harrastatko hyviä hengellisiä asioita ja oletko mukana hengellisessä toiminnassa, vaan tunnetko sinä Hänet?"

Eteisaulassa Marjaana Enbuska myi Ugandan hiv-positiivisten, leski- ja yksinhuoltajanaisten tekemiä helmiä, joiden tuotto menee näiden naisten ja heidän perheidensä hyväksi.